Silko Pinsu -Y-valjaiden rintaremmi
Silko Pinsu -Y-valjaiden rintaremmi
Noudon saatavuutta ei voitu ladata
Rintaremmi sijoitetaan etuosan vatsanaluskappaleen tarrakujaan ja kiinnitetään siihen painelemalla. Tarrakujan avulla rintaremmin etäisyyttä etujaloista voi säätää portaattomasti. Tarrakuja on suunnittelijamme Kanan oma keksintö ja se on ollut valjaissa käytössä useita vuosia ja on ollut kestävä ja toimiva.
Pehmusteen lukonpuoleisessa päässä on kuminauha, jonka läpi lukon haarukkapään voi pujottaa, jotta pehmusteen pää pysyy paikoillaan lukon alla.
HUOM! Kuminauha ei kestä riuhtomista eikä repimistä, käsittelethän sitä hellästi.
XS - S+ -ko'oissa on tavallinen pistolukko.
M - XL -ko'oissa on punaisella turvalukolla lukittava pistolukko.
OIKEAN KOON VALINTA:
Mittaa koirasi rinnanympärys suurimmalta kohdalta etujalkojen takaa kevyen tyköistuvasti. Älä kiristä mittanauhaa kireäksi, koska koiran täytyy voida myös hengittää valjaat päällään.
Rintaremmi toimii parhaiten pienimmillään. Tällöin pehmustetta nousee kyljille eniten. Lisäksi valjaan etuosan selänpäälliskappaleen on tarkoitus liikkua rintaremmin säätöpätkää pitkin sen mukaan, kummalla puolella koira kulkee, ja jos remmin säätösolki on keskellä säätöosaa, liike ei ole yhtä sulavaa. Varuste kuitenkin toimii myös niin.
Liikkuva selänpäällinen vähentää huomattavasti koko valjaan kiertymistä ja on valjaan yksi erikoisominaisuuksista.
Valitse siis rintaremmin koko, jonka lyhin mitta on lähinnä koirasi rinnanympärysmittaa.
Tuotteen kestävys ja hoito
Tuotteen kestävys ja hoito
- Ei pureskelun kestävä: Vaikka tuotteemme ovat kestäviä, ne eivät ole purunkestäviä. Pureskelu voi vahingoittaa tuotetta ja luoda tukehtumisvaaran.
- Pesuohjeet: Noudata aina tuotteen pesuohjeita varmistaaksesi pitkän käyttöiän ja materiaalien säilymisen.
Tärkeää tietoa ja varoitukset
Tärkeää tietoa ja varoitukset
Koiran turvallisuus ensin:
- Valvonta: Älä jätä koiraa yksin varusteiden kanssa. Tarkista aina, että varusteet ovat asianmukaisesti puettu ja kiinnitetty.
- Säännöllinen tarkastus: Tarkista kaikki varusteet säännöllisesti kulumisen, vaurioiden tai löystyneiden osien varalta. Vaurioituneet varusteet tulee poistaa käytöstä välittömästi.
- Oikea koko: Varmista aina oikea istuvuus. Liian löysät varusteet voivat mahdollistaa karkaamisen ja liian tiukat voivat aiheuttaa epämukavuutta tai ihoärsytystä.
- Ei kiinnittämiseen: Tuotteitamme ei ole tarkoitettu koiran jatkuvaan kiinnittämiseen (esim. naruun sidottuna tai juoksulangassa).
Vastuuvapauslauseke: Käyttäjä on vastuussa koiran ja tuotteen turvallisuudesta. Silko Dog ei vastaa vahingoista, jotka johtuvat tuotteen virheellisestä tai huolimattomasta käytöstä.
Pesuohjeet
Pesuohjeet
Pitääksesi varusteesi hyvässä kunnossa, säilytä ne sisätiloissa, kun ne eivät ole käytössä. Kuivaa ne, jos ne kastuvat, ja pese ne, jos ne likaantuvat. Kaikki kaulapannat ja valjaat voi pestä pesukoneessa 40 °C:ssa pesupussissa.
Share

Suosituimmat tuotteemme
-
Silko 360° ympärivuorattu panta FUKSIA, erikoiserä
Normaalihinta €45,00NormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta €45,00 -
Silko 360° ympärivuorattu panta violetti
Normaalihinta €45,00NormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta €45,00 -
Silko 360° ympärivuorattu panta turkoosi
Normaalihinta €45,00NormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta €45,00 -
Silko 360° ympärivuorattu panta musta
Normaalihinta €45,00NormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta €45,00
Katso myös muut tuotteet
-
Silko Pinsu valjaat
Silko Pinsu -valjaat: Hellävarainen valinta koirallesi. Silko Dogin Silko Pinsu -valjaat hellivät...
Silko Dog – tyyliä ja mukavuutta jokaiselle hännänheiluttajalle.
Valmistamme laadukkaita, elegantteja koiranpantoja, joissa yhdistyvät suomalainen design, huippumukavuus ja ajaton tyyli. Koska koirasi ansaitsee parasta
Miksi valita Silko Dog
-
Laatu, joka kestää
Valmistamme tuotteemme kestämään arjen seikkailut ja säilyttämään tyylinsä vuodesta toiseen.
-
Mukavuutta lemmikillesi
Silko Dog -tuotteet on suunniteltu koiran mukavuus edellä – pehmeät, kevyet ja miellyttävät käytössä.
-
Tyylikkyyttä ilman kompromisseja
Jokainen pantamme yhdistää huolitellun ulkoasun ja käytännöllisyyden.